12.33 tänään puhelimeni tärisi taskussa, ei viesti, ei puhelu. Vaan sähköposti.
"Hei vain Jenni, olit laittanut viestiä.." ja mä hämmentyneenä luin sitä. Hymy karkasi kasvoille ja en meinannut uskoa todeksi. Laitoin kiireellisesti viestiä äidille ja N:lle ja en voinut vain pysyä mitenkään paikoillani. Olen yhä tosi innoissani! Mutta koska se on hieno ja iso juttu mulle niin se saa nyt pysyä yllätyksenä ja siitä tulee lisää tietoa ensi kuun alkupuolella!
Kuten huomaatte kumppani sana on vaihtunut N:n ja nyt se tulee pysymään siinä, sillä tiedustelin viimein N:ltä että saanko kutsua häntä nimellään vai miten hänet blogissani tullaan kuvaamaan. Minun ja N:n tarina, eli meidän tarina odottaakin silti tuolla luonnos-kansiossa päivää jolloin se tulee sopivasti ajankohtaiseksi laittaa. Se kun on niin ihanan pitkä että en usko kenenkään tahtovan sitä lukea kokonaan heh :DD
Laatikoita ja jätesäkkejä kerääntyy nurkkiin, odotusta ja odotusta. En oikein tiedä miten päin tahtoisin pyöriä. En millääääään jaksaisi odottaa että pääsen muuttamaan, mutta sitten taas, en todellakaan tahdo kantaa noita laatikoita ja siivota ja opettaa kissa uuteen paikkaan. En siis tiedä miten varma olen uudesta paikasta, saatikka miten varma olen siitä miten paljon tykkään muuttamisesta. Tiedän kokoajan sen että mitä pidemmälle sitä muuttoa eletään niin sitä pahempi kipu voi olla muuton jälkeen. Kun on vaan niin hankala kieltäytyä nostamasta laatikoita tai kantamasta jotain muuta. Noh, mutta omapas on kipuni.
Seuraavassa postauksessa kerron Kiipulan jaksostani ja lopputuloksista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti