torstai 17. maaliskuuta 2016

Parempaa hoitoa kaikille!

#parempaahoitoa

Me kaikki ansaitsemme parempaa hoitoa, hoitovirheet ja lääkäreiden vähäinen tietoisuus kostautuu potilaalle. Mä en edes muista kuinka monesti mulle sanottiin että kärsin kasvukivuista, tai että olen loukannut itseni vain jotenkin. Minä olen kärsinyt urakalla siitä heikosta tietoisuudesta ja siitä ettei potilasta uskota.

Olen käynyt nuorisopsykiatrialla pitkäään vaikka sieltä on sanottu ettei periaatteessa ole tarvetta edes. En ole ollut aikoihin mieleltäni sairas, mutta käyn siellä jottei lääkärit pääse jälleen sanomaan sitä mitä niin pelkään "me ei voida auttaa, sun ongelma ei ole somaattinen, joten ohjataan sut tonne psykiatrian puolelle". Sen pahempia sanoja ei vois sairaalle ihmiselle sanoa, ihminen todella helposti antaa periksi sille jos ammatti-ihminen sanoo noin.  Kun olin tämän kuullut joitakin kertoja lääkäriltä, kun kuulin miten multa taas otettiin pois kaikki millä mua saatiin autettua, se sai mut pikkuhiljaa uskomaan siihen että mun vika vois olla vaan päässä.. Muistan jossain kohtaa kysyneeni äitiltä et, mitä jos mä oikeasti vaan kuvittelen sen. Äiti yritti hirveästi vakuutella mua..

Yhä edelleen mä pelkään milloin lääkäri vie multa mun lääkkeet, tai apuvälineet tai jotain muuta. En pääse eroon siitä pelosta ettei joku uusi lääkäri uskokkaan mua vaikka kantaisin paksua kansiota ja laukullista tukia mukana.. Että joku kerta kun meen kivuissa päivystykseen niin mulle sanotaan että tarvitsen lisää psykiatriaa. Huoh..

Hoitovirheet johtaa pahimmillaan kuolemaan, muuten niistä aiheutuu vammaitumisia ja lisää sairauksia. Lääkäreiden tietämättömyys johtaa siihen että potilaat epäilevät itseään. Sitten se johtaa siihen että psykiatrian polilla onkin kiire kun kaikki luulevat olevansa hulluja koska ovat kipeitä.  
Vaikka lääkäri ei tietäisi mikä potilasta vaivaa, kuuluisi hänen siirtää potilas eteenpäin eikä tuomita hänen kuvittelevan kaikkea.

Minä olen oikeutettu saamaan parempaa hoitoa ja niin olet sinäkin! Liity mukaan tuomaan oikeuksia parempaan hoitoon jakamalla tarinasi somessa hashtagilla #parempaahoitoa tai vaikka mun postauksen kommenttikentässä antaaksesi vertaistukea! Me kaikki ansaitaan parempaa hoitoa! Elämässä ei voi pärjätä yksin joten taistellaan jotta voidaan yhdessä saavuttaa paljon! 

Kipu ei korvaa ystävää

"Kun mikään ei tunnu miltään, kipu korvaa ystävää"
Sairaslomailun aloitin 28.01.-16 ja jatkan tällä saikulla 09.02.-28.08. asti, tai jotain. Sitä ennen oon ollu kotona jo marraskuusta asti.. Olo on aika yksinäinen pikku hiljaa. Olen täällä aiemminkin puhunut siitä miten huono olen ottamaan ihmisiin yhteyttä, mutta nyt en enään tiedä keneen pitäisi pitää yhteyttä. Se on sinänsä huvittavaa, sillä mulla aiemmin oli paljon ystäviä. On kiehtovaa miten ne vaan pikku hiljaa katoaa kun niitä ei nää säännöllisesti tai kun elämäntilanteet muuttuu.

Mulla on yhä ystäviä, ja mä tapaan niitä silloin tällöin kahvin merkeissä. Itseasiassa melkein viikottain tai parin viikon välein. Se on ihanaa. Meillä on aina paljon puhuttavaa. Mutta sitten kun on niitä ystäviä joiden kanssa ollaan läheisiä ja kokoajan tekemisissä, joille laitetaan viestiä kun on tylsää ja jotka liitetään Facebookin videoihin joissa parhaat kaverit kiusaa toisiaan, tai joissa piirretty tipu tanssii. Niitä ystäviä mä nyt kaipaan.

Jostain syystä on hankala löytää ystävää jonka kanssa voisi olla sellainen. Mikä on ihan uskomatonta sinänsä.. Ne on niitä ystäviä joita sä kaipaat yli kaiken ku ne on pois, mut kun sä näät ne niin tuntuu kun ne ois ollu aina siinä.

friends
weheartit
Aiemmin mä olin yksi niistä tytöistä joka kulki siinä muutaman hengen kaveriporukassa, mutta olin jonkun kanssa käsikynkässä ja kikatin. Sitten kävelit meidän ohi käytävällä ja katoin sua syvälle silmiin, mutta kun sä olit mennyt ohi niin mä alotin uuden jutun ja kikatin sitä kertoessa. Mä olin yksi niistä jotka juoksi käytävällä kilpaa tunnille koska olin mun ystävän kanssa tekemässä jotain tyhmää ja missasin opettajan tulon.

Me oltiin ne jotka käveltiin keskustasta koulua kohti tupakka suussa ja kerroin sulle kaiken. Mä kerroin sulle siitä miten tiesin ettei se tehny mulle hyvää, siitä miten olin taas luvannut lopettaa. Kerroin sulle siitä miten olin asunut sen luona jo kuukauden eikä kukaan kysellyt perään ja siitä miksi voin pahoin. Kerroin sulle siitä miten pitäisi hankkia e-pillerit ja siitä miten kieroon joku vanhus kattoi mua bussissa.

friends2 SÄ olit mulle se johon mä luotin. Jonka mä tägäsin insta-kuviin joissa oli joku syvällinen lainaus missä T-Rex kertoo miten hankalaa sen on rakastaa. Sä tägäsit mut kuviin joissa oli pingviinejä. Joka kerta mä odotin hetkeä kun nään sut, meidän suhde oli parempi kuin mikään prinsessa-satu. Me ei tarvittu ketään muita tai mitään muuta että oli hauskaa. Mä kerroin sulle kaiken ja mä tiedän ettei me tarvittais muuta kuin toisemme. Me ei oltu ikinä suosituimpia, eikä meiän tarvinnu seiskaluokkalaiset rakasti meitä, varsinki ku vedottiin siihen et ollaan isompia ja parhait ja vaadittiin milloin mitäkin karkkia. Me oltiin ne joista kaikki luuli et oltiin aina oltu kavereita.

Me tehtiin kaikkea tyhmää. Kaikkea mitä ei pitäisi.
Me oltiin ne tyypit joista vanhemmat varoitti. Ne joista sanottiin meillekkin.
Me oltiin ne joiden aateltiin aina olevan enemmän ku ystävii. Silti me ei osattu pitää meistä kiinni.
Nyt mä vaan kaipaan ja odotan. Meille molemmille se on hyvä niin.

friends3

Mun iho-ogelmat & helpotus

Heräsin tänään yhdeksältä, kipuun ja kun katoin kelloa niin tajusin et olin mokannut. Olin illalla ollu niin väsyny et päädyin niin syvään uneen etten aamulla herännyt herätykseen, ja nyt kärsin siitä. Yheksältä kävin takas nukkumaan koska kipu oli liikaa käsitellä niin nukuin lähemmäs seuraavaa lääke-aikaa jotta pärjäisin. Näin mulle kostautuu hyvät päivät.

Hyvät päivät tuntuu aina aivan uskomattomille, kun kerrankin se niin yleinen kipu, asteikolla noin 7-9 onkin yhtäkkiä vain 2-5 ja tekis mieli vaan itkeä onnesta, tanssia, juosta, lenkkeillä. Ja sitten kun teet jotain niin mahtavaa ja heräät seuraavana aamuna siihen noin 7:n kipuun niin tahdot vaan jäädä sinne sänkyyn etkä nousta ikinä. Silti tilanne on se et jos et nouse niin oot vielä kipeämpi ja sitä sä et siin kohtaa halua. Eli ylös vaan ja kahvia keittimeen..  Siinä kuulumiset ja sitten oikeaan asiaan.
Mun iho-ongelmat.. Huoh, siinä riesa josta en oo keksinyt miten päästä eroon, mutta tiedän miten se helpottaa!

kokoyritys

Tässä siis kasvokuva, luonnon valossa ja aamukahvin jälkeen. Eli aknen alkua kasvoissa, runsaasti mustapäitä ja kuivaa ihoa. Tuskallisen paljon mustapäitä on poskipäissä, nenän pielissä sekä leuassa. Kipeitä finnejä ja aknen alkua koostuu otsalle ja ohimoalueille eniten kun ne rasvoittuu herkästi hiuksista.

Aknepotilaana olen kokeillut halvempaa antiseptista rasvaa, jonka hyöty oli vain sen hetken kun sitä käytti kokoajan. Sitten muutama kuukausi sitten tilanteen jälleen pahennuttua menin yksityiselle kysymään uudelleen apua.. Ja sieltä tulikin sitten melkein sadan euron satsi antiseptista peroksidi-pesuainetta ja A-vitamiinirasvaa, joka vaalentaisi arpia ja antiseptista emulsiota.. Ensinnäkin toi hinta sai mut jo itkemään mutta haaveilin siitä että jos se tosissaan auttaisi lopullisesti niin olisi se sen arvoista. No apua siitä oli, todellakin, arvet haaleni uudelleen, uusia pahoja ja tulehtuvia finnejä ei tullut, mutta sitten kun pidin taukoa nähdäkseni pysyviä tuloksia.. Noh, tuloksena oli muutama peroksidista kärsinyt yöpaita ja lakana sekä uusia tulehtuvia riesoja.
Sitten kyllästyin kalliisiin riesoihin, joten vaihdoin takaisin tavallisiin pesuaineisiin ja päätin aloittaa kokeilun! Aloitin puolitoista viikkoa sitten pesemään kasvoni aamuin illoin Foreverin Aloe Vera Scrubilla ja laittamaan aamuisin kasvoihin Aloe Vera Gellyä sekä Aloe Vera Propolis rasvaa.

PicMonkey Collage

Tässä siis mun naaman hoito kokoeilma tän kokeilun ajalta ja tulokset oli uskomattomat!

Paremmat kuin mitä olen saanut näillä satojen eurojen muilla yrityksillä! Olin kyllä kuvitellutkin että tälläinen voisi toimia mutta en osannut haaveilla näin hyvästä. Aknen arvet on vaalentuneet reilusti. Kasvot ei ollut kuivat pahempinakaan päivinä! Ja iho on pehmeä kuin silkki ja Propoliksen jäljiltä kasvoissa on ihana mieto tuoksu ja pehmeä tuntu! Finnejä ei ole kuin yksi uusi ja olen sentään syönyt innoissani pääsiäisherkkuja, hups!:'D Vanhoista finneistä ei ole jälkeäkään! Mustapäätkin kuoriutui kiltisti Scrubilla pois! Nenänpäässä ja poskipäissä on jäljellä vain pisamat! Scrub tuoksuu hyvin miedosti, kasvoihin ja ihanan raikas tunne ja ihanat micro jojoba-kiteet pehmentää pahimmankin kovettuman kovia kokeneista jaloistakin, eli monikäyttöisyys kunniaan. Rasvat on ystävällisiä siinä ettei ne tuoksu juuri millekkään, Gelly on lemmikki ja lapsi ystävällinen eli syötävä myös, itse helpotin sillä rajun närästyksen kun oli Aloe juomat loppu!

En varmasti lopeta näiden käyttöä! Ja nää rasvat ne vasta riittoisia onkin, hoidat näillä kasvoja vielä ensi vuonnakin!:'D Aloe on todella monipuolinen kasvi ja toimii siksi monessa käytössä, ette uskoisikaan kuinka hyvin! Hintaa näillä tulee juuri ja juuri viidenkympin yli, eli ei edes puolia siitä mitä käytin siihen satsiin minkä sain yksityiseltä ja tulokset oli silti kestävämmät! Uskomatonta! Nää jää kyllä mulle käyttöön! 
Kirjoitus tehty yhdessä Foreverin kanssa!

Jos tahtoo tilata tuotteita tai kuvastoa yhteyttä voi ottaa minuun osoitteeseen jenni.haik@gmail.com jolloin voidaan keskustella lisää!

sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Päiväni kuvina

Multa toivottiin postausta siitä millainen mun päivä on kuvina otettuna. Joten tekstiä tähän ei pahemmin tule! Näillä esittelyillä kuviin! Kuvasin siis mun naistenpäivän!

Herään aamu kuudelta lääkkeitä varten joten kurkusta alas menee nämä jonkun juoman ja jugurtin tai puuron seurana!
Herään aamu kuudelta lääkkeitä varten joten kurkusta alas menee nämä jonkun juoman ja jugurtin tai puuron seurana!

Seuraavaksi aamukahvin aika! Seurana meni "pari" minidonitsia.. :'D
Seuraavaksi aamukahvin aika! Seurana meni "pari" minidonitsia.. :'D

Jostain syystä tää ei anna mun kääntää kuvia, joten anteeksi..

Sitten kirjoitan aamun kipufiilikset kipupäiväkirjaan, samalla katsellen FOX KIDSin aamun ohjelmia.
Sitten kirjoitan aamun kipufiilikset kipupäiväkirjaan, samalla katsellen FOX KIDSin aamun ohjelmia.

Sen jälkeen pesen hampaat ja kuorin naaman Aloe Scrubilla.
Sen jälkeen pesen hampaat ja kuorin naaman Aloe Scrubilla. Kuorimisen jälkeen tietysti täytyy rasvata ihanalla Aloen Propolis-rasvalla! Eikä oo kuivasta ihosta jälkeäkään!

Aamupalaksi meni jugurttia ja Pilttiä, samalla kun tietokone aukeaa..
Aamupalaksi meni jugurttia ja Pilttiä, samalla kun tietokone aukeaa..

Sitten laitetaan rannetuet niin päästään aloittamaan päivän kuluminen!
Sitten laitetaan rannetuet niin päästään aloittamaan päivän kuluminen!
Tietokoneen avauduttua päästään toimintaan! Samalla tietysti soittelin fysioterapeutille ja sihteereille ja en edes muista kenelle muulle..
Tietokoneen avauduttua päästään toimintaan! Samalla tietysti soittelin fysioterapeutille ja sihteereille ja en edes muista kenelle muulle..

Kirjoittamisen keskellä otan lääkkeet 12 aikaan ja silloin menen ainakin pitämään tauon sängylle..
Kirjoittamisen keskellä otan lääkkeet 12 aikaan ja silloin menen ainakin pitämään tauon sängylle..

Pidän kirjoittamisen keskellä monia taukoja! Yhteen kirjoitukseen menee ylensä noin 2-3tuntia. Lyhyemmät menee jopa tunnissa. Aina on vain pakko nousta seisomaan tai mennä makuulle..
Pidän kirjoittamisen keskellä monia taukoja! Yhteen kirjoitukseen menee ylensä noin 2-3tuntia. Lyhyemmät menee jopa tunnissa. Aina on vain pakko nousta seisomaan tai mennä makuulle.. Ja koska istuessa ja kävellessä ja miten vaan tulee nikamalukkoja niin kuvassa pilatesrullani jolla saan ne naksautettua, sekä treenaan sillä lihaksia.

Kirjoitettuani leikin kissan kanssa. Milloin milläkin tavalla, jotta tuo pääsee tuhoamaan kaikki lelunsa :D
Kirjoitettuani leikin kissan kanssa. Milloin milläkin tavalla, jotta tuo pääsee tuhoamaan kaikki lelunsa :D

Illalla kun kumppani oli tullut jo kotiin ja oltiin syöty. Tuli vieraita juhlimaan naistenpäivää, joten syötiin kakkua! Ja niihin aikoihin oli jälleen!
Illalla kun kumppani oli tullut jo kotiin ja oltiin syöty. Tuli vieraita juhlimaan naistenpäivää, joten syötiin kakkua! Ja niihin aikoihin oli jälleen!

Keskiyöllä otan mun iltalääkkeet! Nuo pienemmät otan aiemmin illalla. En siis tosiaan tykkää valvoa niin pitkään joten ylensä meen ennen sitä nukkumaan ja herään ottamaan kipulääkkeen yöllä.
Keskiyöllä otan mun iltalääkkeet! Nuo pienemmät otan aiemmin illalla. En siis tosiaan tykkää valvoa niin pitkään joten ylensä meen ennen sitä nukkumaan ja herään ottamaan kipulääkkeen yöllä.

Sellainen oli siis mun päivä kuvinani. Taidan tehdä tän toistekkin jotta saan teille vaikka poikkeuksellisen hankalan päivän kuvatuksi tai jotain! Tää oli kiva idea! Toivokaa tietty lisää postauksia, näitä on mukava tehdä.

Meitsi rullaa vaan..

Tänään olin aamulla enemmän kuin innoissani, koska tänään oli päivä jona haettiin mun pyörätuoli! Mä en oo ollu pitkään aikaan näin helpottunu. Nyt olen tässä muutaman tunnin istuskellut ja rullaillut ja opetellut liikkumaan kotona. Olen päässyt vähän tuntemaan mille tuntuu istuskella ja pakko sanoa et jalat ja selkä kaipaa hetken totuttelua. Enkä tarkoita ettei olo olisi hyvä saatika että se olisi pahempi. Olo on todellakin parempi kuin aikoihin! En tunne tykyttävää, puutuvaa särkyä alaselässä saati tuskallista kipua jaloissa, vaan tämä on puutumusta kun jalat ei ole tottunut käyttämättömyyteen. Jos niin voi sanoa :'D

Omia kuviani, jotka on iPhonella otettu.
Omia kuviani, jotka on iPhonella otettu.

Tässä istuskellessa olo on hyvä ja melkein kevyt. Jalkojen tuet on sopivassa kulmassa joten pystyn nyt tässä istuskellessa kirjoittamaan. Kolmen kuukauden ajan voin nyt tällä liikkua, joten uskon saavani siin ajassa sopivasti todistettua mun tilanteen helpottuvan tällä ja sitten saan sen omaksi. Ois mukavaa kun jo nyt helpompi tällä kulkea kun polvi sanoi tänään taas 'krunts' ja sit sillä ei tehny mitään.. Silloinkin vaan nostin kissaa, kuvitelkaa :'D

Samalla sain apuvälinelainaamolta mun Villa Manuksen Oval 8-sormituet, jopa kahdessa koossa niinkuin toivottiin, jotta on sopivat silloinkin kun sormet turpoaa. Ihanat! Kun ne vaan ois vähän kivemman näköset niin ois mukava katsella. Pitää varmaan jutella siitä ton mun artesaanin kanssa ;'D haha eikun..

Mun TNS saapu kans kotiin! Sain heti taas selkälihaksia rentoutumaan ja kivun katkeamaan. Voin joku päivä paremmin selittää miten mun tuet toimii. Niitä kun on muovisäkillinen kerääntynyt jo matkaan, mutta ekaa kertaa ne on oikeanlaiset.
Oon jossain kohtaa menossa yksityiselle tutkituttamaan et jos tää olis EDS, kun ne nyt on niin samanlaiset. Joten aloitin kasaamaan oirelistaa viimeiseltä 5vuodelta ja nyt kun se on yli A4 niin alkaa pikkaisen huvittaa itseäkin kun en oikein tiedä enään olenko ollenkaa kaikkia kellekkään lääkärille kertonut.

Kun palvelut mokaa.. jälleen

Odotin Kiipulalta vastausta pari kuukautta, ja nyt viime viikolla lähdin soittelee sinne että miksei mitään kuulu kun pitäis jo hakea kouluun. Noh! Enpä hae enää.

Kiipulaan alettiin hakemaan moniammatillisen työryhmän työkyky arviota mulle. Hakemus meni Kelan kautta, ja tarkoitus oli saada mulle sieltä tuloksia tähän tämän hetkiseen yhteishakuun. Hakemus meni vieläpä kiireisenä ja siinä luki päivämäärät joiden aikana olisi _pakko_ olla vastauksia. Ne päivät on meneillään nyt.  Sain eilen yhteyden yhteen Kiipulan työntekijöistä, joka vastaa asioista. Miten kävikään?


Kuulemma kaks kuukautta hakemuksen tulemisen jälkeen pitäisi alkaa tulemaan kutsua alkukartoitukseen, joka kestäisi noin kolme päivää. Sen jälkeen pidettäisiin taukoa ja jonkin aikaa myöhemmin alkaisi uusi jakso. Mutta huoh, mun jaksoa ei ole tulossa vielä aikoihin. Noh, koska mua alkoi pikkaisen raivostuttaa niin ilmoitin että niiden on parempi sitten ilmoittaa Kelaan et ne mokas, joten mä en voi hakea kouluun.
Kiukuttaaa! Mun koulun aloittaminen siis siirtyy vielä vuodella lisää, joten olen kai rahattomana sairaslomalla vielä vuoden lisää... Tai no alan kyllä saamaan sairauspäivärahaa kun Kela joskus käsittelee ja hyväksyy tai muuta. En oikeastaan tiedä nyt ketä tästä voisin syyttää tai kysyä että mitä nyt teen joten olen aika neuvottomana. On hankalaa ku ei tiiä mitä pitäis tehä et tilanne helpottais..

Mutta mulla on hyvääkin kerrottavaa! Otin tänään uuestaan yhteyttä mun fysioterapeuttiin keskussairaalassa ja onneks sain itteni listalle et mulle soittaa viel tänää tai huomen nii saan vastauksen mun pyörätuoli tilanteeseen. Koska kaipaisin sitä kipeästi nii saisin jalat lepoon viimein. Hirveesti oon yrittäny tehä mutku en jaksa seistä levittääs pyykkei tai tekees ruokaa tai jotain.. Haluun voida ite välil tehä ruokaa tai leipoo!

Äsken soitti fysioterapeutti, ja uutiset pelasti mun päivän! Pyörätuolin saan heti kun pääsen hakemaan sen apuvälinelainaamolta, ja sillä voin sitten 3kuukautta rullailla tyytyväisenä. Rannetuet sain viime perjantaina ja tänään oli mun sormiortoosit valmistunu! Ne saan samalla kun haen pyörätuolin!  Mun TNS-tilanne on vielä hankala, saan nyt kokeilujakson jälleen, jotta mun fysioterapeutti sillä aikaa voi selvittää että miten menee nykyisin pykälät niihin omaksi myöntämiseen!  Mun kipu-ja kuntoutuspolin lääkäri laittoi tän terapeutin kautta lisäkyselyitä mun pyytämästä lausunnosta, joten luulisi senkin olevan tulossa! Olo on nyt tosi hyvä koska asiat alkaa viimein tältä osin selviämään. IHANAA!

Googlesta
Googlesta

IHANAA NAISTENPÄIVÄÄ KAIKKI SAIRAANKAUNIIT NAISET JA TYTÖT! 

Harvinainen huono-onninen perheeni

Vuonna 2007 perheemme pääsi pisteeseen, jossa olemme nyt. Äiti ja isä, yhdessä kaikkien mutkien jälkeen. Minä, vanhin lapsi, sekä kolme pienempää. Tyttö, poika ja pieni tyttö.  Vaikken enää joudu katselemaan kaikkien naamoja päivittäin niin se on perhe, johon kuulun, katsotaan sitten geeniä tai dosetin sisältöä.. :'D

Googlesta
Googlesta
2007 meiän perhe oli normaali, hymy huulilla juostiin ulkona ja haravoitiin lehtiä natisten siitä miten olisin paljon mielummin leikkimässä naapurin kanssa. Sitten hetken päästä pikku sisarusten kanssa hypittiin puol metriä korkeassa kasassa. Sitä kesti vielä pari vuotta ja pikkusiskoni kasvoi isommaksi.

Ensimmäisenä perheestäni meni rikki minä, jos nyt puhutaan fyysisellä tasolla. Aloin kipuilemaan ja sairastuin sekä aloitin tutkimuskierteeni, joka yhä jatkuu vaikka jo hiukan helpottaakin. Kuten osaa arvata niin aina se sairastuminen käy voimille koko perheessä. Kun vaan olisi riittänyt yksi.

Seuraavaksi tutkittiin pienintä siskoani, kun öisin huutaa sängyssä ampiaisia ja hämähäkkejä kiipeävän jaloissa niin luulisi ensin vain uneksi. Kun lisäksi ilmestyy päänsäryt ja pieni tytöntyllerö ei jaksa leikkiä juuri ollenkaan niin alkaa olla erikoisempaa. Ja jälleen äiti taistelee lapsensa vuoksi ja saa lääkärit laittamaan pienen pellavapään kuvattavaksi niin kukaan ei meinaa uskoa tänäkään päivänä diagnoosiin, joka löytyi vahingossa. Chiari 1-malformaatio eli epämuodostuma pikkuaivoissa.  (Kerron lisää lopussa)

Hyvä kysymys miksi, muttei se voinut vielä tähänkään päättyä.. 2011-2012 vuoden aikana äidilleni käy työtapaturma, pari hermoa repeää eikä omaan työhön voi enää palata. Työpaikka ei myönnä työtapaturmaksi. Myöhemmin äitin pitkä sairasloma muutetaan toiselle termille ja Kela alkaa maksamaan, muttei sekään voinut mennä helposti. Vaan työpaikka löytää porsaanreiän, ja pitkien ja uuvuttavien taistojen jälkeen päätyy äitini maksamaan työpaikalle useamman tonnin takaisinperintää.. Ja koska kuushenkinen perhe, jossa yksi käy töissä niin tollainen muutama tonni on pikkuraha, niin vaaditaanpas lisää. Kaupunki päättää tehdä pikkukylän lähiöön putkiremontin, joka kestää koko kesän ja vielä osan seuraavasta, ja kappas kun kaupungilla ei ole rahaa sitä itse maksaa niin pistetään asukkaat maksamaan, eikä tässä vielä kaikki vaan pistetään jokaisen talon laskuun eri summa. Meidän perheen taloustilanne kun on niin hyvä niin voi vaatia kuustonnia mut naapurin pikkuperheeltä vaan 400euroa..  Ja onneksi meni kumminkin niin hyvin että sosiaalitoimi katsoi ettei me olla kyvykkäitä maksamaan ja maksoi meidän puolesta.

Kaikki tää taistelu tuntuu melkein uskomattomalle kirjottaa nyt alas ku tätä ei oo ennen sanoina nähny. Tää, kuten arvata saattaa, oli aika raskasta kenelle tahansa, mut mä aina välillä pakenin mummolle ja vaarille piiloon tätä kaikkea, kunnes alkoi niiden ja mun vanhempien väliset riidat, mut huhheijaa kun niistä löytyy tempperamenttia.. Nää taistot oli välillä mitä uskomattomampia ja satunnaisesti piti tavata isovanhempia jopa salaa. Lopuksi tää kaikki kärjisty siihen että mä karkasin ja päädyin perhetukikeskukseen, jotta saan viimein apua tähän kaikkeen hullunmyllyyn, ei pienen tytön pää kestä. Silti mä rakastan yhä niitä molempia ja nykyisin nää riidat on haudattu.

Pari vuotta tän jälkeen ollaan vuodessa 2015. Mun pikkuveljen korvia on pienestä pitäen tutkittu, ja putkitettu useampaan kun pariin kertaan. Noh, mun pikkuveli oli sit taas tutkittavana korvista ja kappas selviskin et sen korvan kuulo on alentunu reippaasti.. Ja sepäs onki sit koko elämän riesana ja vaikuttaa taas kaikkeen..
2015 joulun tienoilla, mentiin viettää joulua mun vanhempien luokse ja silloin kuulin lisää uutisia.. Mun vanhemmalla pikkusiskolla on ollu parin vuoden ajan aivan järkyttäviä päänsärkyjä ja pitkän taistelun jälkeen äiti sai senkin päänkuvaukseen. Kappas vaan, sieltä löytyi myös Chiari.. Selitys viimein niille päänsäryille ja kivuille, mut hitto vie, harvinainen sairaus ja vielä harvinaisempaa et se on kahdella perheessä.

Chiari
Chiari on yleisimmiten synnynnäinen ja synnynnäisesti siihen ylensä viittaa takaraivotilan ahtaus sekä kallo-kaularankaliittymän ja selkärangan rakenteen muutokset. CM1:n taustamekanismina on nykykäsityksen mukaan paikallinen luun kehityshäiriö. Noin 12% CM1 on todettu perinnölliseksi.

Tavallisimpia oireita ovat päänsärky (81%:lla), näkö- tai silmäoireet (78%:lla), huimauskohtaukset (74%:lla), alempien aivohermojen oireet, kuten puhe- ja nielemisvaikeudet (52%:lla), unenaikaiset hengityskatkokset (sentraalinen uniapnea, 50%:lla) sekä selkärangan tai selkäytimen vaurio (34 - 84%:lla). Tavallisia "elinikäisiä" oireita ovat takaraivopäänsärky (81%:lla) sekä motorinen kömpelyys. CM1-potilaiden takaraivopäänsärky muistuttaa tavanomaista niskahartiaseudun päänsärkyä. Särkyä kuvataan voimakkaaksi, räjähdysmäiseksi tai paineenomaiseksi tuntemukseksi pään takaosassa. Särky säteilee pitkin päälakea, silmien taakse sekä alas niskaan, molemmille puolille hartioihin ja selkärankaa pitkin pakaraseutuun. Merkittävä piirre takaraivopäänsäryssä on sen esiintyminen fyysisen rasituksen, ponnistusten yhteydessä. Ponnistukseksi voi riittää tilapäisen aivopaineen nousun aiheuttava yskiminen, niistäminen tai aivastus. Särky voi alkaa myös päänasennon äkillisestä muutoksesta.

CM1:n hoitona on leikkaus, minkä tarkoituksena on yksinkertaisesti tehdä aivokopan alaosaan lisätilaa pikkuaivoille ja turvata aivoselkäydinnesteen esteetön kierto. Leikkausta kutsutaan dekompressioleikkaukseksi. CM1:n oireille on tyypillistä niiden kohtauksellisuus ja toisaalta oireiden esiintyminen fyysisen rasituksen ja ponnistusten yhteydessä. Looginen johtopäätös on välttää tilanteita, jotka aiheuttavat tai pahentavat oireita. Äkilliset särkykohtaukset menevät tavanomaisesti itsestään ohi rasituksen lauettua.

Tieto Neuroliiton sivuilta.

Perheeni on harvinainen ja huono-onninen, mutta silti yhtenäinen ollaan me missä tahansa. Vaikka meiän laatuaika on ylensä päivystyksessä tai muuten sairaalassa, tai kuntoutuslaitoksesta nii meil on silti harvinaisen hauskaa. :'D

Mun elämä! Vai onko?

Nyt on taas pari päivää ihan menty sairastelun tahtiin, kipu ja pahoivointi sanoo milloin mennään ja kuka käskee. Kaks päivää voin kokoajan pahoin vaikka pistin naamaan kaikkea kalkkitabletista Rela-tablettiin, kunnes äiti toi jotain närästyslääkkeitä. Ne autto heti eilen iltapäivästä ja sit kykenin siirtyy takasin oikeeseen ruokaan noista vaaleista leivistä ja pilteistä. Välillä miettii et onkohan tää mitään hiton elämää ku saa kokoajan miettii millanen on olo et voiko lähteä minnekkään.

Mietitään nyt vaikka et oisin lähdössä kaverin kanssa kahville niin ensin mietitään ainakin nämä: Millainen olo mulla on nyt? Jaksanko kävellä sinne? Jaksanko istua kokoajan? Miten kipeä olen kun pitää tulla takaisin? Millainen ohjelma huomenna on et voinko olla rauhassa kipeä huomenna?

Sit kun nää on mietitty niin ylensä jää olo et tahtooko sitä nyt sit mennä ollenkaa enää.. Välillä vaan tuntuu et elämä ei oo omassa hallussa. Tahtois vaan välillä kokeilla mennä, eikä meinata kuten mä oon aina halunnu elää.

Noh mutta, tänään tulee olemaan kiva päivä! Äiti tulee töiden jälkeen hakemaan ja sit meen käymään porukoiden luona kylässä, haen mun 'balettilaatikon' ja haetaan mun rannetuet ja mennään apteekkiin. Huomioikaa et se kiva osuus oli se kyläileminen, en tiiä miten kivaks voi kutsua apteekkia ja rannetukien hakemista :D

Kirjotanki sit myöhemmin tai huomenna niist rannetuista ja varmaan muutenkin paremmin!

keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Aamuja jälleen..

Takana on pitkä närästyksen täyteinen yö, jälleen. Olen käynyt läpi sen niin monesti koska lääkkeet ja lääkeannokset on niin vahvoja että syöminen tekee aina sen ikävän tunteen, joka jää joko palaan kurkussa tai johtaa närästykseen. Odotan siispä yhä suuremmalla innolla Foreverin tilaustani.
Eilen oli hyvä päivä huonojen päivien keskellä, joten toivotaan ettei tämä päivä sellaiseksi kehity. Eilen oli ihanaa saada itsensä liikkeelle kun tuntui että viimein sain tehtyä jotain itse. Joten hemmottelin itseäni oikein urakalla. Ostin itselleni värityskirjan, jotta saan pidettyä kädet liikkeessä ettei niiden kipuilu tule pahemmaksi. Kävin ostamassa myös, taas, uudet rintsikat joiden toivon olevan oikeanlaiset ettei hierrä.. Ja kävin äitin kanssa kahvilla! Oli tosi ihanaa jutella ja kumppanikin pääsi viettämään rauhassa aikaa salilla kun mä en sinne kyenny.

Salista puheenollen teille vähän tuloksista siellä kun on nyt eka kuukausi jo melkein ohi. Kuten ootte ehkä huomannu en oo pahemmin aiheesta muistanu kirjoittaa, kuin vaan täällä. Mutta sen jälkeen jatkoin salilla käymistä, noin kerran tai kaks viikossa, ylensä kaks kertaa viikossa. Koska tavoitteena ei ollu kerätä lihasmassaa vaan kehittää kestävyyttä niin en voi suurempia painosuorituksia lisätä. Tällä viikolla yritän vielä mennä kattomaan miten pitkäksi mun kivuton kävelymatka kehittyi, sillä me lähdettiin noin 500m tasasella maalla. Eniten yritin treenata jalkoja ja selkää, eli kaikista kipeimpiä paikkoja. Kokeilin ja jonkun verran käytin myös aikaa hartiaseudun ja käsien treenaamiseen. Vatsalihaksia tein tietysti, niitä myös treenaan kotona jonkun verran, koska yritän edes jotenkin tukea vartaloni kasassa pysymistä.
Nyt tahon ottaa teilt lukijoilta vastaan toiveita siitä mistä kirjoittelisin seuraavaksi? Jotain aihetta tai mun sairauteen liittyvää asiaa mistä ootte kiinnostunu? Ihan mitä vaan?   Nythän blogi löytyy myös Facebookista! Minut löytää myös Instagramista @sairaanjenni .

Kipupäivät

Ja jälleen mä itken sisäänpäin, koska kipu on vaan älytön mutten pysty helpottaa sitä. Silti musta tuntuu pahemmalle kumppanin puolesta koska se yhä joutuu taluttaa mut vessaan ja takasin, istuu mun vieressä ku oon suihkussa ja tuomaan mulle ruuan.

kuvat Googlesta
kuvat Googlesta
Mulla oli alku kuusta aika mun kipu ja kuntoutuspolilla ja kirjoitin siitä tässä kirjoituksessa . Ja kuulin viime viikolla tuloksia siitä. Mun pienapuvälineet eli sormituet ja rannetuet ja TNS-laite on tulossa! Uskomatonta ajatella että kerranki mun pyynnöt kuullaan. Mahollisuus pyörätuoliin on viimein oikeesti todellinen koska sitä jo lupailtiin mulle. Mun pitäis kuulla niistä lisää ihan lähipäivinä ja siks on ollu niin hirveetä just nyt olla niin kipeenä etten vaan kykene mihinkään. Olisin niin onnellinen jos saisin sen jo lähipäivinä niin mä en olis kokoajan riippuvainen kumppanista tai jostain.   En olis kuvitellut että hetkeen tulis vastaan tilannetta, jossa mun lääkkeet ei helpota kipuun.
Mutta tosiaan sain mun kipupolin epikriisi on saapunu pari päivää sitten ja aattelin teille avartaa hiukan sen sisältöä. Se oli välillä hiukan sekavaa luettavaa itsellenikin, mutta uusia huomioita voisin kertoa. Jalkojen huomioita oli SI-nivel ei kestä rasitusta, sekä lonkan koukistajat ei kestä koukistamista. Jalkojen ojennusvoimat on myös heikentyneet ja epäsymmetriset..  
Selän ja kaularangan taivutus on aivan liikaa yli keskiarvojen ja koko selkä on kosketusarka. Kaikista eniten paperissa mut kykeni yllättää se et mun pakaroissa olevat limapussit on tulehtunu?! En ollu koskaan edes kuullut sellaisesta, enkä koskaan tajunnut siksi kysyä lääkäriltä sellaisesta.

Käsien kans mun ongelmat on aina vaan lisääntyny ja tän hetken yllätys on ollut sormien kynsireunojen ja nauhojen tulehtuminen ja verenvuoto.. Voitte kuvitella vaan sitä kipua ja tuskaa. Mut toi lääkäri huomasi mun heikentyneet käsivoimat selkeästi, sekä mun pinsettiote pettää. Mun sormien ojennusvoimat on paremmat ku puristukset sekä kyynerpäitä ojentaessa ja koukistaessa se voima on vielä melko vahva.. Olkanivelten liikkeet on laajat mutta hartioiden kohotusvoimat on heikot.. Silti hauskinta on se että näistä kaikista oireista mä silti tunnistan itseni.

images

Vertauksena vois vaan täl hetkel kuvailla sitä et lusikat on vaan loppu ja tarviin vaan niitä jostain et jaksan mitään.  Toivotaan vaan nyt parempia uutisia koska oon taas ihan loppu..

spoons

Mun elämäni pohjakosketus, osa 3

Nyt pääsemme viimein tarinani viimeiseen osaan. Sen jälkeen palataankin normaalimpaan arkeen, koska mäkin pääsen normaaliin arkeen taas kiinni!

Kasiluokka oli aivan helvettiä.. Kyllä juuri sitä. Mä jouduin uudelleen samaan kouluun mun kiusaajien kans.. Mul oli todettu tähän mennessä traumaperäinen stressihäiriö ja se oireili välillä dissosiatiivisilla piirteillä.. Esimerkkinä siis, mä istun rauhassa bussissa mut oon aivan älyttömän jännittyny. Aivan tyhjästä mul alkaa ikäänkuin pyörimään muisto, mä oon yhtäkkiä Jenni 9-vuotta ja itken kun mun kaverit feidasi mut.. Sit kun havahdun oon yhtäkkiä koululla enkä muista bussimatkasta mitään..
Koko yläasteen aikana mä aloin viimein parantumaan. Opin tapaamaan kiusaajiani, osan kanssa opin olemaan kavereita. Myönsin itselleni että on oltava itse todella onneton, jotta tarvitsee kiusata ja kerätä "tipulauma" nostamaan omaa egoa.. Se ei ollut helppoa, mutta mä onnistuin. Samana vuonna kun aloin toipumaan romahduksestani ja kiipeämään pois pohjalta, aloin myös oppimaan olemaan sinut sairastamiseni kanssa.. Vaikkei se ollut helppoa, kouluni rehtori vaati vielä lopettamaan ainoan minulle tärkeän asian, balettiharrastukseni, jotta sain liikunnantunneille oman suunnitelman.    Yläasteella tapasin toisen rakkaista ystävistäni, kutsutaan häntä Ärräksi. Minun ja Ärrän ystävyys alkoi hankalasti, ensin vihasimme toisiamme ylikaiken, mutta myöhemmin meidät yhdisti yhteinen vihamies. Niin hauskaa kuin se onkin lopulta tanssimme yhdessä yhdeksännen luokan joulujuhlan tanssit.. Mikäli luet tän nii oot tosi tärkeä yhä..

large
Tärkeintä oli kuitenkin se kun päädyin puoleksi vuodeksi perhetukikeskukseen, vaikka aluksi taistelin siitä pitkään etten aio olla siellä. Se oli loppujen lopuksi kuitenkin se hetki kun mä aloin toipumaan. En usko että olisin muuten kyennyt toipumaan niin pian ja näin hyvin.. Siellä ollessa mä sain aikaa tajuta että mä oikeesti oon vahva ja fiksu tyttö, mä en tarvii muita myöntämään sitä mulle. Tapasin siellä myös pari ihanaa tyttöä joiden kanssa asuin jonkun aikaa, he olivat osasyy siihen että mä opin elämään itseni kanssa.

large (12)
Palasin perhetukikeskuksesta kotiin huhti-toukokuussa 2014 ja siitä alkoi itseni kasvattaminen ja kehittäminen. Noin vuotta myöhemmin aloin majailemaan täällä, olin siinä kohtaa kasannut itseni ja täällä olen enään pitänyt itseäni yllä. Nuorisopsykiatrian taival jatkuu yhä, olen parantunut masennuksesta ja stressihäiriöni on enää vain nimi paperissa. Välillä on huonoja päiviä kun jokin saa mielen maahan, muttei ne kestä kuin päiviä.. Kiusaamisen arvet on pysyvät, niin henkisesti kuin fyysisesti ja pelkään kyseistä ihmistä varmaan loppuelämäni, sillä hänen takiaan minulla on pysyviä arpia mielessä ja kehossa. Yhä näinäkin päivinä en pysty luottamaan helposti vaan taustalla kytee aina pelko siitä että kaikki alkaisi uudelleen.

kuvat lainattu weheartit
kuvat lainattu weheartit

Mun elämän pohjakosketus, osa 2

Aloitin edellisessä kirjoituksessa tätä tarinaa. Tässä osassa mennään todennäköisesti syvempiin ja enemmän triggeröiviin ja ahdistaviin osiin. Näihin jotka on mullekkin hankalampia kirjoittaa. Vaikka olen näitä terapiassakin yrittänyt hoitaa, olen vain joutunut myöntämään että huonoina hetkinä mä vaan olen näiden armoilla. Joten jatketaan..

Sitten alkoi murkkuikä.. Kehittyminen, akne, hiki, some, seurustelu.. Kaikesta tuli pahempaa.. Muistan miten paljon mua sattui joka kerta ku muut puhu meikkaamisesta, hiustenvärjäämisestä, jopa poikakavereista. Mä olin siihen mennessä ollut ihastunut vaan yhteen poikaan, joka jäi mun ainoaksi ihastumiseksi poikaan. (tan tan tunnustus) Siihen mun lapsuudenkaveriin.. Ainut ongelma oli se et se poika ja sen kaverit oli kans meiän luokan "hylkiöitä", mut niil oli oma kaveriporukka joka on yhä kasassa ja mä en siihenkään ikinä päässy mukaan. Tää oli se vaihe kun myös siit kiusaamisesta tuli suoraansanottuna sotaa, se oli tosi rumaa ja siit tuli vaan pahempaa. Nää on kans ne vaiheet joita mä muistan enemmän. Aloitetaan siis..

Oltiin oltu päivä koulussa, olin taas tunkenu itteni porukkaan, kuten joka päivä. Olin viettänyt aamulla taas tunnin laittautuen ja miettien mitä teen, jotta saisin tänään vähemmä osumaa.. Noh voi haaveilla, olin kuullut muiden puhuvan että menisivät lähellä olevaan keskustaan pyörillä ja siitä mä vasta innostuin ja kysyin että jos vien repun kotiin ja haen pyörän niin tulisin mukaan. Yllätyksekseni sain myöntäviä vastauksia ja lähdin kotitiemme risteyksestä juoksemaan innoissani kotiin. Tiputin repun eteiseen ja huusin äidille lähteväni kavereiden kanssa pyöräilemään keskustaan, nappasin kypärän ja avaimen. Kun pääsin pyörällä takaisin paikkaan jossa kavereiden piti olla niin siellä ei ollut ketään.  Olin hetken siinä ymmälläni ja sitten tekstasin kavereille että missä ne on? ja vastausta en osannut arvata 'mentiin jo ei haluttu sua mukaan. Mä poljin kotiin ja äiti oli keittiössä tekemässä ruokaa. Ja kun pääsin sisälle ja istuin keittiöön, äiti kysyi miksi tulin näin pian. Se oli kysymys joka rikkoi mun korttitalon, joten mä kerroin kaiken. Kuten tiedetään äidit huolehtii lapsistaan, välillä liikaa. Mun äiti oli jo osannu arvella tätä muttei uskonut todelliseksi.. Äiti oli opettajalle kertonut, joten seuraavana päivänä opettaja piti puhuttelun meille tytöille.. Mutta tää E ratkaisi asian kuten aina, muutama kyynel ja yhtäkkiä mitään ei ollut koskaan tapahtunutkaan.
large (7)
Siirryttiin luokka-aste ylemmäs, joten olen nyt jossain viidennellä tai kuudennella luokalla. Ai niin ja viidennellä luokallemme oli myös tullut uusi tyttö. Ystävystyin tämän tytön kanssa jo jonkun verran, mutta hänkin alkoi ystävystyä tämän E:n kanssa ja sopeutui joukkoon..  Tilanne siis oli minulle jälleen +1-1=0..
 Sain jotain ja hävisin silti.  Tää uusi tyttö oli aivan ihana ja vietinki siellä ala-asteaikani parhaat hetket, menin sinne kun kotona tuli riitaa, menin sinne jokainen kouluaamu kahville ja siitä tuli toinen kotini..  Näihin aikoihin aloin sairastamaan. Ensin alkoi oireilemaan polvet, ne oli kipeät ja silloin aloitettiin tutkimukset. Sitten puhkesi Raynauldin oireyhtymä.. Minun ja E:n välejä selviteltiin jopa jonkun ulkopuolisen kiusaamiseen puuttuvan porukan kanssa. Eikä sekään auttanut. Ensimmäisen kohtaukseni aikana olin aivan avuton ja kouluni rehtori vain väitti että piirsin ne jotta pääsen pois koulusta..
Tässä mun ala-asteen päättäjäiskampaus
Tässä mun ala-asteen päättäjäiskampaus
Ja ihan kuin tämä kaikki ei olisi riittänyt alkoi mieleni prakailemaan ja rupesin tekemään todella tyhmiä asioita.. Kokeilin esimerkiksi sosiaalisen painostuksen vuoksi tupakan polttoa.. ja ilkivaltana tuhrin kouluni seinät.. Toivoin syvästi saavani apua mutta sain vain lastensuojeluilmoituksen?! Olisin aina kuvitellut että ensin kokeillaan muuta kuten kuraattoria tai koulupsykologia?  
 Tämän jälkeen äitini keksi ehdottaa sisäoppilaitosta.. Pohdin ehdotusta pitkään ja päädyin hakemaan sinne kouluun. Odottelin jonkin aikaa ja kerran äitini pisti viestin kesken musiikintuntiani. Kotona katsoin kirjettä joka oli tullut, kirjeen ensimmäinen rivi sai minut itkemään onnesta. "Sinut on hyväksytty oppilaaksi Anna Tapion kouluun!  Se oli helpotus ja se oli ainut syy minkä takia itkin oman ala-asteeni päättäjäisissä.
large (11)
Niin paljon kuin toivoinkin, ei se loppujen lopuksi ratkaissut ongelmaani. Mielenterveyteni romahti vasta melkein vuotta myöhemmin.. Eikä mitenkään kevyesti vaan olin loppujen lopuksi todella itsetuhoinen ja tilanne kärjistyi yhtenä koulupäivänä hyppytunnin aikana. En muista tarkalleen mitä tapahtui. Joku kämppiksistäni oli puhunut minusta jotain mitä koin loukkaavana. Myöhemmin terapeuttini selitti että se olisi ikäänkuin katkaissut päässäni olleen langan, jolla viitattiin toipumiseeni. Tämän hyppytunnin aikana romahdin lopullisesti ja lopulta soitin äidilleni itkien että mun on pakko päästä kotiin just nyt tai tapan itseni. Näin myöhemmin ajateltuna, olisin voinut hoitaa sen paljon paremminkin. Silloin lähdin pois samana päivänä, enkä muista kuinka pitkäksi aikaa mutta seuraavan kerran kävin vain hakemassa tavarani.. Rakkaat ystävät sieltä, olis ollu ihanaa olla pidempään, toivottavasti ymmärrätte. Loppuvuoden opiskelut hoidin kotona koska en voinut enää silloin vaihtaa koulua. Samalla kun lopetin koulun aloitin nuoriso-psykiatrian avopuolella käymisen, ja jatkan siellä yhä.
large (4)
Vaihdoin kuitenkin syksyllä.. samaan kouluun jossa kaikki kiusaajani. Olin koko kesän ajan aivan järjettömän peloissani, kerran jopa kauppakeskuksessa piilouduin parilta entiseltä luokkakaveriltani. Vaikka olin saanut rehtorin kanssa sovittua jopa etten joudu tilanteisiin joissa joutuisin työskentelemään E:n kanssa samaan porukkaan tai edes samaan luokkahuoneeseen.  Olin aluksi paljon pois koulusta ihan vaan pelkäämiseni vuoksi, äiti joutui saattamaan mua koulubussille ja jopa katsomaan että menen sinne. En edes muista montako kertaa kyynelehdin bussin takaosassa, tämän viidennellä luokalla saaneen ystäväni vieressä.

Jatketaan seuraavassa osassa niin pääsemme jo nykyhetkeen asti ;')

Mun elämäni pohjakosketus, osa 1

Eli mainitsin tekstissä mun 7 luokalla tapahtuneesta pohjakosketuksesta. Ajattelin nyt siis kertoa siitä, mä varotan tästä tulee todella pitkä ja mahollisesti joillekkin triggeröivä tai ahdistava teksti. En pysty tätä itekkään kirjottaa yhdellä kertaa saatika edes yhdessä päivässä, mutta nyt oli hyvä päivä aloittaa tän kirjoittaminen.. Voi olla että kirjoitan tän kahdessa osassa tai kolmessa, saa nähdä.

"Tyttö pieni tulee koulusta taas kotionsa,
Hän miettii että onneks koulupäivä ohi on taas.
Ei tarvi katsella pilkkaavii kavereita,
Hän katsoo peiliin seinälle punasii silmii peilaa.
Ja pyyhkii kyyneleitä vannoo et se loppuu,
"Oon kestäny tarpeeksi alan jo tottuun".
Tyttö pieni joka katsoo ulos ikkunasta,
Huoneessansa silmiin tuijottaa vain jotain pikkulasta."

Tällainen olin silloin /weheartitkuva
Tällainen olin silloin
/weheartitkuva
Ensimmäinen koulupäivä, kaikki varmasti meistä jännitti sitä. Me kaikki muistetaan miten innoissaan osteltiin koulureppuja ja vaatteita, sen miten hankala oli päättää minkä värisen penaalin haluaa tai sen minkälaiset kynät haluaa. Me varmasti muistetaan miten hauskaa oli tutustua uusiin kavereihin, mä en muista. Mä muistan miten otin kiinni mun lapsuudenkaverista, joka oli poika, ja sen miten luokan tytöt katto ja suputteli. Mä pelkäsin, enemmän ku normaalin ekaluokkalaisen pitäis. Ekana koulupäivänä kiipeilin niin sanotussa hämähäkin verkossa, tipuin sieltä ja mursin mun ranteen. Mua hävetti älyttömästi ja ku valitin opettajalle nii käskettiin olla käyttämättä, onneks äiti vei mut illalla lääkärille.
Mä muistan miten pidin kipsiä siinä omasta mielestäni aivan liian kauan.. Onneks mulla oli tää lapsuudenkaveri joka suostu kantaa mun tarjottimet ruokalassa, koska sitä ei kukaan muu halunnu tehä.. Tietysti mä ahkerasti yritin olla mun luokan tyttöjen kaveri ja tungin itteäni sinne porukkaan väkisin.     En muista milloin oli eka kerta kun tapahtu ikäviä asioita, sellaisia mitkä luokiteltaisiin kiusaamiseksi, mut mä muistan etten ikinä päässy kunnolla porukkaan..  Mun muistot on vaan satunnaisia tapahtumia ja uskon sen johtuvan siitä mitä tienasin ikuiseksi riesaksi näistä tapahtumista, mainitsen loppu päässä mitä meinaan.

Seuraava muistoni sijoittuu varmaan vuoden päähän edellisestä. Mä pienenä rakastin erästä paitaa, muistan sen olleen oranssi ja oisko siinä ollut jotain hedelmiä ja tekstiä ehkä(?), en osaa varmasti sanoa. Oli lämmintä koska mulla oli harmaa-mustaraidallinen huppari ja otin sen pois päältä, kun olin leikkimässä näiden viiden 'kaverini' kanssa jotain pihaleikkiä. Palasin takaisin muiden luo leikkimään tämä ihana paita päälläni, yhtäkkiä joukon pomo - sanotaan nyt vaikka E- pysähtyi ja katsoi paitaani tarkkaan. Sitten hän avaa suunsa 'kaivoit sä ton paidan jostain roskiksesta? Ihan kauhee'. Kaikki muut nyökkäili ja myötäili mukana. Mä vaan muistan kattoneeni mun paitaa ja hakeneeni hupparin ja lähdin vessaan loppu välitunniksi. Olin loppupäivän vaan hiljaa luokassa ja välitunnit vietin vessassa tai takapihalla katselemassa päiväkotilapsia, pääosin siskoani joka oli muistaakseni eskarissa silloin.  
Tämä jälkeen alkoi se kun kävelin kotimatkan ns pidemmän kautta ja pysähdyin matkalla metsään, josta tuli lempipaikkani, ja jäin sinne itkemään kunnes pystyin lopettamaan ja menemään kotiin hymyillen, koska en vielä uskaltanut kertoa äidilleni.
Seuraava isompi juttu oli taas parin vuoden päästä. Kun kävi se mitä jokainen meistä kiusatuista varmasti pelkää eniten. Näöntarkastuksessa kävi ilmi että tarvitsin silmälasit.. Noh, hankittiin äidin kanssa vieläpä kalliit lasit jotta ne kestäisi pitkään ja näyttäisi hyvälle. Ne oli mun mielestä koko kaupan hienoimmat lasit ja olin melkein jopa ylpeä niistä, koska ne käytiin hakemassa kymmenien kilometrien päästä! Menin hiukset letillä ja hienossa pinkissä neulepuserossa kouluun ihan sikahienot lasit päässä. Kaikki voi varmasti jo arvata miten siinä kävi..  
 Tässä kohtaa tilanne oli äitynyt siihen että tähän E:hen ihastuneet pojat oli ruvennut kiusaamaan mukana, samoin oltiin saatu just uus ihana opettaja. Menin kouluun jälleen peloissani mutta tavallaan iloisena koska ehkä nyt sopisin porukkaan. Kävelin luokkaan ja paikalleni ja eka kommentti 'mitä sul oikein on päässä, nyt sä näytät vieläki tyhmemmälle!' ja ei riittänyt vaan seuraava 'nyt se on kunnon nörtti, tommoset hampaatki'. Noh siihen melkein loppui mun lasien käyttö.. Äiti manaa yhä tänäkin päivänä miten ne oli ja on 300euron hyllynpaino..  Hei äiti, oot rakas ja en oo todellakaan ylpee siitä  
Tämä oli tilanne tässä kohtaa
Tämä oli tilanne tässä kohtaa
Jatkan seuraavassa postauksessa..