Ja mä selitän saman asian sataan kertaan. "No mutta kun en mä aina.."
Oon nyt viimeisimmän lääkärikäynnin jälkeen alkanut pohtimaan, vammaistukea, vammaispalveluita, pyörätuolia. Kaikkea mikä tekee musta yhteiskunnan silmissä "vammaisen", enkä mä tiiä olenko valmis siihen, joten yritän ehkä käsitellä sitä kokeilemalla mennä joku päivä ostoskeskukseen pyörätuolilla.. Tahtoisin tietenkin invaparikkiluvan, elää normaalisti tilanteeni sallien, mutta yritäppäs sellaisella tavalla elää että se sopisi muka vielä yhteiskunnan mielstä.
Yhteiskunta näkee mut yhtenä niistä tytöistä jotka pukeutuu nätisti, laittaa itseään tunnin, opiskelee ja menee työhön jossa ei ikinä tahdo olla. Nykyään mun ensinnäkin katsotaan olevan yhteiskunnalle vain kasa laskuja ja edessä valittava asiakas, jonka ei katsota tahtovan ikinä opiskella saati tehdä töitä. Olen vain potilas joka viisätyttää päivystysjonoja, se tyhmä hienon auton kyydistä nouseva tyyppi joka vie sen sun lähiparkkipaikan. Se tyyppi joka on Kelan tiskillä tunnin sekä se joka muka valittaa turhista kauppareissulla. Se joka kirjoittaa blogia aivan älyttömän tylsästä aiheesta.
Mutta kukaan ei näe sitä kuinka mä olen se tyyppi, jolle huonosta päivästä kärsivä sairaanhoitaja tiuskii puhelimessa, eikä sitä kun yritän hoitaa normaalia elämää pyörätuolista käsin.. Kun en omista invalupaa ja en voi siksi lähteä kavereiden kanssa minnekkään. Kukaan ei varsinkaan tiedä sitä tunnetta kun omat ystävät, käy koulut, valmistuu, perustaa perheen ja mä istun kotona ja vedän hirveitä lääkemääriä..
On hankala yrittää elää sen keskellä kun tahtoisi ensin hoitaa oman terveyden ja sen jälkeen harkita mitä mun loppuelämä sen jälkeen pitää sisällään, mutta mitä jos mun elämä tyssääkin siihen oman terveyden hoitamiseen ensin, jos se terveydentila menee van huonompaan suuntaan tästä. Milloin sitten olisi oikea aika suunnitella perhettä? Entä työt? Entä kaikki muu elämä siinä välissä?
Ehkä joku päivä minulle selviää missä järjestyksessä mun elämä sujuu. Nyt keskityn odottamaan maanantain puhelua siitä jutusta! Etenee ja siksi odotan niin innolla sitä että se on todella pian! Tahtoisin todellakin päästä kertomaan teille mutta ei se sitten olisi niin kiva juttu!
Toivotaan että pääsen pian laittamaan teille kuvia asunnosta, kun ensin toipuisin tästä muutosta, huoh..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti